Ihana nähdä sinut täällä 🩵
Tiedän mitä on elää uupuneena pienten lasten kanssa sotkuisessa kodissa. Sotku ahdistaa, mutta ei ole voimia siivota. Koti on kuitenkin paikka, jossa vietämme suurimman osan ajastamme. Kaikki ympärillä oleva vaikuttaa meihin halusimme tai emme. Rauhallinen ja seesteinen ympäristö rauhoittaa meidän hermostoa ja mieltä.
Elämäni muuttui totaalisesti, kun ymmärsin ettei hyvinvointini asusta tavaroissa, joita omistan vaan sisälläni. Oman kodin tavaroiden läpikäynti oli matka itseeni. Tavaroita karsimalla löysin itseni ja arvoni ja aloin elää elämää, joka on minun näköinen ja tuntuu hyvältä.
HEI olen Riikka
Olen sosionomi, ratkaisukeskeinen valmentaja, siivooja ja itse oppinut ammattijärjestäjä. 6-vuotiaana sanoin, että minusta tulee isona siivooja. Sain kotona osallistua siivoamiseen niin paljon kuin vain halusin ja jaksoin. Isovanhempieni luona tienasin ensimmäiset taskurahat siivoamalla. Omassa huoneessani oli jatkuvasti hallittu kaaos, kun kehittelin uusia säilytysratkaisuja tai huonejärjestyksiä. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt kuinka siivoaminen on aina auttanut minua rauhoittumaan ja selkeyttämään ajatuksiani. Olemaan läsnä. Siivotessa pääsen syvään flow-tilaan ja se on minulle hyvin meditatiivista puuhaa.
Olen elämässäni kohdannut monenlaisia kriisejä: monta muuttoa, lasten syntymät, eroja, talousvaikeuksia, uupumuksia, masennusjaksoja. Tammikuussa 2018 minut pysäytti läheltä piti tilanne ajautua esikoinen kyydissä rekan alle. Päätin ettei elämä voi jatkua näin. Jatkuvaa kiirettä, suorittamista, kontrolloimista. Mistään en ehtinyt nauttimaan, kun oli jatkuvasti kiire jonnekin. Elämä jäi elämättä ja maisemia näkemättä. Löysin uudelleen ilon ja tasapainon elämään oman kodin kätköistä. Kävin koko omaisuuteni läpi ja säilytin vain ne asiat, jotka toivat oikeasti hyvän mielen eikä sisältäisi negatiivisia muistoja. Kaikki muu sai lähteä. Edelleen tavaratyö jatkuu.
Sain kolme nuorinta lastani vuoden ja neljän kuukauden ikäerolla. Elämä oli aika täyteläistä. Sain onneksi apua omalta isältäni ja kaupungin lapsiperheiden kotipalvelusta. Kaikista eniten olisin kuitenkin kaivannut apua siivoukseen tai ruoanlaittoon en niinkään lasten hoitoon. Sillä aikaa, kun hoitaja ulkoili tyttöjen kanssa, niin minä siivosin vaikka minun olisi kuulunut levätä. Enhän minä pystynyt siihen, koska koti oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä.
Jutellessa muiden äitien kanssa, he sanoivat samaa, etteivät kaipaa niinkään apua lasten hoitoon vaan kodin ylläpitoon. Itselleni on vaikeaa pyytää ketään kotiini varsinkaan vierasta siivoojaa. Mitä jos hän ei siivoa kunnolla, mitä jos hän koskee johonkin mihin en halua hänen koskevan tai mitä jos on juuri tilanne päällä lasten kanssa, kun siivooja tulee. Toinen mitä äidit kaipaavat on juttukaveri. Omasta kokemuksesta ja muiden äitien kanssa jutellessa tuli ajatus, mitä jos voisi olla kotona siivoojan tullessa. Voisi siivota yhdessä ja samalla jutella. Näkisi miten oma koti puhdistuu ja voisi itsekin oppia uusia siivoustekniikoita ja saada uutta innostusta siivoukseen.
Näin syntyi Siivotaan yhdessä. Toivotetaan tervetulleeksi iloinen yhdessä siivoaminen ja antoisat keskustelut.
Yli 10 vuotta sitten esikoiseni sairasteli paljon ja aloin etsimään tietoa miten voisin äitinä tukea hänen terveyttään. Se ajoi minut kirjojen pariin. Aiheet ovat olleet kaikkea maan ja taivaan väliltä liittyen kuitenkin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lukeminen kulki rinnalla, kun kävin kotini tavaroita läpi. Samalla, kun järjestelin tavaroitani, jäsentelin lukemaani. Halusin hidastaa ja yksinkertaisempaa elämää. Nauttia elämästä nyt eikä sitten kun. Halusin myös ymmärtää kuinka siivoamisella voi vaikuttaa hyvinvointiin. Tätä kautta löysin vesi-imurin ja kemikaalittoman siivouksen.
Viime vuosina olen kehittänyt omaa siivousmetodiani. Minulle siivous ei ole vain siivousta vaan näen siinä paljon syvemmän ja merkityksellisemmän vaikutuksen. Se mitä me päivittäin nähdään ja koetaan vaikuttaa suoraan meidän alitajuntaan. Jos koti on jatkuvasti kaaos, tuskin elämässäkään mikään edistyy. Hyvinvointi alkaa kotoa.
Neljän lapsen äitinä tiedän, miten raskasta jatkuva siivoaminen on. Koko ajan on jotain tekemistä: pyykkiä, tiskiä, tavaroiden paikalleen laittamista. Tuntuu ettei koskaan tule valmista vaikka koko ajan tekee jotakin. Usein vielä mielessä on tuhat asiaa ja yhteen asiaan keskittyminen voi olla vaikeaa. Levätäkin täytyisi, mutta missä välissä.
Yhdessä siivotessa aika menee siivillä ja saadaan paljon aikaan. Samalla saa selkeyttä omiin ajatuksiin ja pohdintoihin.
Tehdään yhdessä siivoamisesta hauskaa ja leppoisaa. Saat olla omassa kodissasi juuri sellainen kuin olet eikä tuloani tarvitse stressata tai tehdä mitään etukäteen.
Keveämpää ja selkeämpää arkea yhdessä siivoamalla.
“Yhdessä tekeminen kanssasi aina selkeyttää omia ajatuksia ja saan järjesteltyä sellaisia ikuisuus röykkiöitä, joihin ei muuten ole aikaa tai tahtotilaa. Selkeyttää ja puhdistaa omaa oloa ja kotia.”
2 lapsen äiti